|
Olen
Sanna Ritoniemi.
Maalaan tai piirrän läheisestäsi, lemmikistäsi tai
vaikkapa kodistasi ainutlaatuisen ja kestävän taideteoksen.
Muotokuvan
toteuttaminen on mielestäni erittäin luottamuksellinen tehtävä.
Teokseen tavoittelen yhdennäköisyyden lisäksi mukaan myös
kuvattavan mallin persoonallisuutta. Taulu ei ole vain pelkkä kopio
valokuvasta.
Lemmikkieläin on usein kuin perheenjäsen ja siksi suosittu muotokuvattava.
Maalausten aiheissa sydäntäni lähellä on myös
maisema, luonto, joko ihmisen muovaama tai koskematon.
Oma asunto tai kesämökki ovat suosittuja kohteita esimerkiksi
akvarelleillä toteutettuina.
Työhuoneeni
sijaitsee Tampereella. Voin tilaustyötä varten tarvittaessa
valokuvata kuvattavan henkilön, eläimen tai muun kohteen Pirkanmaan
alueella.
Toteutan taulun myös vain tilaajan valokuvien perusteella (digikuva,
perinteinen kinovalokuva negatiivilla tai paperilla, sähköpostitse
toimitettu).
Teen luonnokset muotokuvasta valokuvien ja mahdollisten suoraan mallista
tehtyjen luonnosten perusteella.
Lopullisen taulun tekeminen alkaa työn tilaajan ensin nähtyä
luonnokset joko tapaamisessa tai sähköpostitse. Otan asiakkaan
toivomukset työn suunnittelussa ja toteutuksessa erityisen hyvin
huomioon.
Kuvataiteilijaksi
olen opiskellut Kuvataideakatemiassa
sekä sitä ennen Oriveden
Opistossa. Muotokuvia ja muita maalauksia olen tehnyt tilauksesta
yksityishenkilöille.
www.sannaritoniemi.net
TUOTTEET
JA HINNASTO
sanna.ritoniemi@kolumbus.fi
|